Laulutekniikkaa ja tulkintaa

joonashamalainen Ajankohtaista, Blogi

Torstaina 16.3. Espoon Kannusalin Nekkaan oli kokoontunut joukko innokaita muusikoita kuulemaan lauluammattilaisen vinkkejä laulutekniikasta ja äänen muodostamisesta. Klinikan vetäjäksi oli saapunut laulaja-lauluntekijä ja lauluvalmentaja Helena Haaparanta, joka heti alkumetreillä hylkäsi perinteisen puhujan roolin ja otti koko yleisön mukaansa osallistaviin harjoituksiin.

Uransa aikana monessa musiikkiprojektissa vaikuttanut Haaparanta opasti käytännön kautta osallistujia lauluasennon ja äänen synnyttämisen saloihin. Laulattamista toteutettiin otteilla klassikkokappaleista, joissa fraseerausmetodeilla ja vokaalimuutoksilla luotiin lauluääneen ja ulosantiin erilaisia tunnelmia ja soundeja. Ohjeistuksia jaettiin myös äänenhuollosta ja hengitystekniikoista.

Klinikan päätteeksi Haaparanta kertoi muusikon urastaan ja siitä, kuinka musiikilla voi tehdä leipänsä, vaikka ei soittaisikaan areenaluokan menestystarinassa. Lainalaulujen laulaminen ja monenlaisessa projektissa mukana oleminen on oleellinen osa muusikon arkea. Haaparanta painottikin, että cover-kappaleita tulkitessa tulisi aina pyrkiä samaistumaan kirjoittajan sanomaan ja ymmärtämään, mistä tekstissä on kyse. Näin laulutulkinnasta tulee kappaleeseen sopiva ja lauluesityksestä vaikuttavampi.

Koko klinikan ajan tilassa vallitsi lempeä ja vuorovaikutteinen ilmapiiri. Puheen porina ei laantunut edes tauon ajaksi, jolloin mehustelu laulajista ja laulutekniikoista jatkui yleisön ja Haaparannan välillä.

Kiitos kaikille osallistujille!

Helena Haaparanta